Hetki on kerrassaan herkkä.
Keskiviikkoilta ei ole koskaan tuntunut näin mahtavalta. Vain hetkeä aiemmin olin saanut olla osallisena tilanteessa, jollaiseen harva koskaan elämässään pääsee: oman elokuvan ensi-ilta! Olimme kokoontuneet tilaisuuteen kello 18 illalla ainoaan oikeaan paikkaan, autenttiselle kuvauspaikalle, julistamaan tätä ainutkertaista hetkeä. Puitteet olivat kunnossa ja ruokakin erinomaista, mutta ennen kaikkea hetkestä teki tärkeän se tie, joka siihen päästäksemme oli kuljettava.
On käsittämätön tunne nähdä oman tuotoksena piirtyvän uljaana videotykistä valkokankaalle, kuulla itse sommittelemansa äänimaailman kajahtavan ulos kaiuttimista ja ennen kaikkea: nähdä omasta mielikuvituksessa syntynyt tarina kerrottuna julki elokuvataiteen keinoin. Itsensä toteuttaminen ei ole koskaan ollut tämän konkreettisempaa.
Olemme tehneet tämän elokuvan eteen käsittämättömän määrän työtä. Ja täysin omaksi huviksemme. Näyttelijöille tämä on ollut harrastus, eikä minun projektista saamani kerho-ohjaajan palkka kata edes murto-osaa siitä työmäärästä, minkä olen tähän elokuvaan käyttänyt. Jokaista kuvattua minuuttia kohden sisältyy valtava määrä suunnittelua ja harjoittelua. Jokaista valmista minuuttia kohden sisältyy tunteja raakaa editointia. Yhteensä elokuvaa on työstetty varovaisesti arvioiden yli 140 tuntia - melkoinen lukema minkä tahansa alan työntekijälle.
Vaikka monen monta kertaa mietin projektin aikana, minkä ihmeen takia olen tähän hommaan ryhtynyt, ei koskaan tehnyt mieli luovuttaa. Tämä homma pyörii puhtaasti intohimosta. Vain se saa ajamaan joka keskiviikko Oulusta Haukiputaalle (n. 20 km) pitämään 1,5 tuntia pienipalkkaista kerhotoimintaa. Vain se saa 20-vuotiaan opiskelijapojan jaksamaan tenttiin lukemisen jälkeen avata vielä läppärinsä ja käyttää seuraavat 2-3 tuntia editoidakseen jo valmiin kohtauksen uudelleen. Ikävä kyllä se on myös se, joka saa makaamaan silmät auki yön pimeinä tunteina ja miettimään, miten seuraavan viikon avainkohtaus toteutetaan (väittäisin jopa, että suurin osa tätä elokuvaa varten kehitetyistä visioista on syntynyt juuri näin).
Mutta silti siitä osaa nauttia. Ja mikäs siinä kun syytäkin on: lopputuloksesta on kaikki syy olla todella ylpeä!
Paitsi elokuvasta, olen ennen muuta ylpeä mahtavista näyttelijöistäni, jotka saamaan sen aikaan. Aseman Lapset on paljon muutakin kuin kasa näyttelijöitä ja ohjaaja: se on innovatiivinen työyhteisö, jossa jokaisen sanalla on arvoa ja jossa asiat tehdään kun niin päätetään - vaikeuksista välittämättä. Kun elokuvaan täytyi saada tekoverta, läksi eräskin näyttelijä kesken kaiken sitä kotonaan tekemään. Elokuvan Mörkö taas on valmistettu yläasteen kuvataiteen tunneilla. Eikä sovi myöskään unohtaa sitä, että kaksi muistitikkua ovat käytännössä asuneet luonani viimeiset kaksi kuukautta, eikä kumpikaan niistä ole minun.
Yhtä kaikki, työyhteisön lisäksi Aseman Lapsia sitoo työyhteisöäkin enemmän yksi asia: ystävyys. Sen pohjalle on erittäin helppo rakentaa mitä tahansa tarinaa, jossa tuo aliarvostettu voima peittoaa suurimmatkin pelot.
On ollut kunnia olla mukana tässä projektissa.
Elmo Rautio
KATSO MÖRKÖ-ELOKUVA YOUTUBESTA!!!
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Viimiset kuvvaukset
Onneks oon supermies ja kerkesin tänne kirjottaa melekei heti kuvvausten jäläkee :D
Kuvvaukset alako vähä myöhäsä, ku osa porukasta ei iha kerenny sovittuu aikaa yllättäen :-D tavaroita puuttu hiema ja niitä sitte juostii hakemassa ympäri kyllää, vaa homma kuitenki lopulta saatii käyntii ja tällä kertaa ylimäärästä höpöttelyä ei hirviästi ollu ja kohtauksia saatii kuvattua mukavasti.
Viimiset kohtaukset piti kuvata tännää, vaa kameran akku sitte ei vissii tykännykkää meistä ja pieni osa yhestä kohtauksesta on vielä kuvvaamatta. Viikonloppuna kuvattaa seki, että se ensi-ilta saahaa sitte piettyä sillo 14.12 niinku oli tarkotuski :--)
Kaikilla hiema haikiat fiilikset, ku tästä eka nii palijo puhuttii ja lopulta päästii kuvvaamaa ja nyt tää on jo kohta ohi, mutta jännityksellä ootetaan ensi-iltaa. Kiiitos tytöt, oon iha järettömän tyytyväine että meillä on näi huippu ryhymä!! :)
Uusia suunnitelmia on jo syntyny, kattoo nyt, mitä seuraavaksi tullee Ü uutta matoa koukkuu vaa.
Paula Friman
Kuvvaukset alako vähä myöhäsä, ku osa porukasta ei iha kerenny sovittuu aikaa yllättäen :-D tavaroita puuttu hiema ja niitä sitte juostii hakemassa ympäri kyllää, vaa homma kuitenki lopulta saatii käyntii ja tällä kertaa ylimäärästä höpöttelyä ei hirviästi ollu ja kohtauksia saatii kuvattua mukavasti.
Viimiset kohtaukset piti kuvata tännää, vaa kameran akku sitte ei vissii tykännykkää meistä ja pieni osa yhestä kohtauksesta on vielä kuvvaamatta. Viikonloppuna kuvattaa seki, että se ensi-ilta saahaa sitte piettyä sillo 14.12 niinku oli tarkotuski :--)
Kaikilla hiema haikiat fiilikset, ku tästä eka nii palijo puhuttii ja lopulta päästii kuvvaamaa ja nyt tää on jo kohta ohi, mutta jännityksellä ootetaan ensi-iltaa. Kiiitos tytöt, oon iha järettömän tyytyväine että meillä on näi huippu ryhymä!! :)
Uusia suunnitelmia on jo syntyny, kattoo nyt, mitä seuraavaksi tullee Ü uutta matoa koukkuu vaa.
Paula Friman
torstai 1. joulukuuta 2011
Loppu häämöttää
Tässä vaiheessa sitä harmittelee, ettei voi aloittaa uudestaan koko projektia.
Tämä tosin ei tarkoita sitä, että elokuvamme olisi ollut tähän mennessä jotenkin huono: se on vain parantunut suurin harppauksin kerta toisensa jälkeen! Tänä iltana kuvasimme kenties parhaat kohtauksemme koko syksynä, mikä saa tietysti hiukan miettimään asioita, kun vain yksi kerta on tämän jälkeen jäljellä.
Viime kertaisen fiaskomme jälkeen ryhmämme saapui kuvauksiin sisuuntuneena ja poikkeuksellisen hyvin valmistautuneena. Tavoitteenamme oli kolmen kohtauksen kuvaaminen, joista eteenkin ensimmäinen oli yksi elokuvan keskeisimmistä. Sen epäonnistuminen olisi todennäköisesti voinut pilata koko leffan. Mutta miten kävikään? Täysin päinvastoin!
Kyseinen kohtaus oli alunalkaenkin suunniteltu haastavaksi. Se vaati huomattavan paljon soveltamista kuvauksen, valaistuksen ja efektien suhteen, mutta ennen muuta sen emotionaalinen merkitys muodosti jo lähtökohtaisesti pienoisen ongelman. Kuten kaikki tätä blogia seuranneet varmaan tietänevätkin, Mörkö-elokuva ei ole mikään kevyt hupikauhuilu. Se käsittelee välillä huomattavan ikäviä teemoja, joiden teho juontaa juurensa siitä, että ne ovat lähtöisin elävästä todellisuudesta.
Sen verran voinen paljastaa, että sellaiset tosielämän kauhut kuin koulukiusaaminen, syrjintä, perheväkivalta, ylivilkas mielikuvitus ja yksinäisyys ovat myös meidän elokuvamme pelottavinta antia. Jos sen päälle saamme yleisön vielä tuntemaan edes jonkinlaista jännityksen tunnetta, olemme onnistuneet tehtävässämme täysin.
Mutta palatakseni itse kuvauksiin, täytyy myöntää, että teimme tänään vallan loistavaa työtä. Paitsi että tärkein kohtauksemme hipoo nyt täydellisyyttä, saimme myös KERRANKIN valmiiksi KAIKEN, mitä oli alunalkaen tarkoituskin. Näin ei ole käynyt vielä kertaakaan koko syksynä. Aivan täyttä kolmea kohtausta emme toki valmiiksi saaneet, mutta pienet viilaukset on helppo jättää ensi kerralle - jolloin todennäköisesti olemme Aseman esikoulun tiloissa vielä ilta kymmeneltä.
Pakkohan se on. Mutta emme valita. Tämä projekti viedään kunnialla loppuun.
Pieni haikeus alkaa kaihertaa mieltä jo nyt. Elokuvan tekeminen on ollut mielen päällä käytännössä aina lähes neljän kuukauden ajan, eikä irroittautuminen välttämättä ole ihan helppoa. Kenties se täyttymyksen tunne tulee vasta, kun on vihdoin nähnyt oman tuotoksensa kokonaisena ja valmiina elokuvana, josta voi rehellisesti olla ylpeä. Sitä odotellessa.
Tämä tosin ei tarkoita sitä, että elokuvamme olisi ollut tähän mennessä jotenkin huono: se on vain parantunut suurin harppauksin kerta toisensa jälkeen! Tänä iltana kuvasimme kenties parhaat kohtauksemme koko syksynä, mikä saa tietysti hiukan miettimään asioita, kun vain yksi kerta on tämän jälkeen jäljellä.
Viime kertaisen fiaskomme jälkeen ryhmämme saapui kuvauksiin sisuuntuneena ja poikkeuksellisen hyvin valmistautuneena. Tavoitteenamme oli kolmen kohtauksen kuvaaminen, joista eteenkin ensimmäinen oli yksi elokuvan keskeisimmistä. Sen epäonnistuminen olisi todennäköisesti voinut pilata koko leffan. Mutta miten kävikään? Täysin päinvastoin!
Kyseinen kohtaus oli alunalkaenkin suunniteltu haastavaksi. Se vaati huomattavan paljon soveltamista kuvauksen, valaistuksen ja efektien suhteen, mutta ennen muuta sen emotionaalinen merkitys muodosti jo lähtökohtaisesti pienoisen ongelman. Kuten kaikki tätä blogia seuranneet varmaan tietänevätkin, Mörkö-elokuva ei ole mikään kevyt hupikauhuilu. Se käsittelee välillä huomattavan ikäviä teemoja, joiden teho juontaa juurensa siitä, että ne ovat lähtöisin elävästä todellisuudesta.
Sen verran voinen paljastaa, että sellaiset tosielämän kauhut kuin koulukiusaaminen, syrjintä, perheväkivalta, ylivilkas mielikuvitus ja yksinäisyys ovat myös meidän elokuvamme pelottavinta antia. Jos sen päälle saamme yleisön vielä tuntemaan edes jonkinlaista jännityksen tunnetta, olemme onnistuneet tehtävässämme täysin.
Mutta palatakseni itse kuvauksiin, täytyy myöntää, että teimme tänään vallan loistavaa työtä. Paitsi että tärkein kohtauksemme hipoo nyt täydellisyyttä, saimme myös KERRANKIN valmiiksi KAIKEN, mitä oli alunalkaen tarkoituskin. Näin ei ole käynyt vielä kertaakaan koko syksynä. Aivan täyttä kolmea kohtausta emme toki valmiiksi saaneet, mutta pienet viilaukset on helppo jättää ensi kerralle - jolloin todennäköisesti olemme Aseman esikoulun tiloissa vielä ilta kymmeneltä.
Pakkohan se on. Mutta emme valita. Tämä projekti viedään kunnialla loppuun.
Pieni haikeus alkaa kaihertaa mieltä jo nyt. Elokuvan tekeminen on ollut mielen päällä käytännössä aina lähes neljän kuukauden ajan, eikä irroittautuminen välttämättä ole ihan helppoa. Kenties se täyttymyksen tunne tulee vasta, kun on vihdoin nähnyt oman tuotoksensa kokonaisena ja valmiina elokuvana, josta voi rehellisesti olla ylpeä. Sitä odotellessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)