Juttu Rantapohjassa

Tällainen juttu oli haukiputaalaisessa paikallislehdessä! Kyseessä on ensimmäinen ulkopuolisen median meistä kirjoittama juttu, joten sen merkitystä ei voi yhtään väheksyä. Tämä artikkeli on peräisin lehden nettisivuilta, mutta juttu ilmestyi lyhennettynä myös paperisessa muodossa. Linkki alkuperäiseen juttuun: http://www.rantapohja.fi/rantsikka.php?article=JAAROUVA.html

Kauhuelokuva Haukiputaan Jokikylästä

Rantapohja/Auli Haapala 19.3.

Jäärouva-elokuva saa ensi-iltansa youtubessa 27.3. Mitkä ovat fiilikset, haukiputaalaista Aseman Lapset -tekijäryhmää luotsaava ohjaaja-käsikirjoittaja Elmo Rautio?

— Odottavat tunnelmat. Elokuva on pääpiirteittäin valmis, ja testiyleisön palaute on ollut positiivista. Pientä viilaamista vielä vaaditaan, mutta tuntuma on erittäin hyvä. Samalla fiilis on kieltämättä huojentunut, sillä iso työmäärä on tämän teoksen eteen tehty.

Kuinka kauan elokuvanteko on nyt kestänyt?

— Elokuvaa alettiin suunnitella viime kesänä heinä-elokuussa, jonka jälkeen käsikirjoitusta laadittiin useita kuukausia. Harjoitteluun ja ennakkosuunnitteluun käytimme noin kuukauden, ja itse kuvaukset kestivät kolme pitkää päivää. Editoimisessa nyrkkisääntö on se, että yksi minuutti valmista materiaalia vaatii noin kaksi tuntia töitä. Näin ollen 60-minuuttiseen elokuvaan olen käyttänyt arviolta 120 tuntia työtä - todellisuudessa varmaan enemmänkin!

Mitkä ovat odotukset katselukertojen suhteen?

— Ensimmäinen elokuvamme Mörkö on kerännyt tähän mennessä yli 70 000 katselukertaa, mutta toisaalta sen itseironinen jatko-osa on jäänyt 15 000:een. On siis paha mennä ennustamaan, mutta sikäli kun suosio ruokkii itseään ja aihe kiinnostaa, odottaisin 10 000 katselukerran täyttyvän ennen juhannusta. Siihen olisin tyytyväinen.

Elokuvan päähenkilönä on kovia kokenut opiskelijatyttö. Kauhutrillerin tapahtumapaikkana on kylmillään oleva, sydäntalven hyytävän salaisuuden kätkevä maalaistalo Haukiputaan Jokikylässä, jonne kaveriporukka kokoontuu. Elokuvassa nähdään siis hyytävää jännitystä, joka peilautuu ahdistuksen, surun ja tuskan kautta.

Mistä nämä äärimmäiset tunnetilat ja teemat kumpuavat? Mikä kauhussa kiehtoo?

— Kauhu on aina ollut suosikkigenreni elokuvataiteessa. Minusta elokuvataide on loogista jatkumoa nuotiokulttuurin tarinaperinteelle, jossa jännittävät ja pelottavat asiat näyttelivät suurta roolia (esimerkiksi Grimmin saduthan ovat tosi asiassa aivan kamalia!). Fiktion voima on siinä, että sen avulla pystyy käsittelemään turvallisesti asioita, jotka tosielämässä ovat liian vaarallisia, pelottavia, ahdistavia tai vaikeita. Elokuva on fiktion kerrontamuodoista mielestäni kaikkein vaikuttavin.

Kerrot blogissasi, että sisälläsi palaa sellainen intohimo elokuvantekoon, että sitä ei voi järjellä selittää. Millon tai mikä sytytti sinussa palon?

— Vaikea mennä sanomaan yksittäistä asiaa tai tapahtumaa. Muistan harrastaneeni elokuvien tekoa pienestä pitäen. Minulla on aina ollut hyvä mielikuvitus, ja kotona olemme katsoneet paljon elokuvia. Pienempänä meillä oli tapana kerääntyä siskojeni kanssa perjantai-iltaisin katsomaan koko illaksi videoita. Usein näiden katsomisen jälkeen ilta jatkui leikkien muodossa, joissa kävimme läpi elokuvien tapahtumia.

Hieman vanhempana tulivat mukaan sitten videokamerat ja aloin ihan tosissani tehdä omia elokuvia. Eräänäkin kesänä tuotimme serkkuni ja sisaruksieni kanssa sarjan Komisario Palmu -elokuvien innoittamia murhamysteereitä, joita tehdessä myös tutustuin ensimmäistä kertaa editoinnin ihmeellisyyksiin. Enkä tainnut olla edes kahtatoista!

Yläasteella puuhasimme ystävieni kanssa useampana kesänä Michael Moore -henkistä dokumenttia kotikylästämme Jokikylästä, mutta sen jälkeen minulla ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuuksia toteuttaa haavettani omasta elokuvasta. Palo elokuvantekoon jäi kuitenkin kytemään. Töiden aloittaminen nuorisotoimen teatterikerhossa tarjosi siihen lopulta mahdollisuuden.

Opiskelet Oulun yliopistossa aate- ja oppihistoriaa. Mikä sinusta tulee isona?

— Historian ja yhteiskuntaopin opettaja.

Mikä on lempielokuvasi? Nimeä yksi.

— Tämä on sama asia kuin kysyisi naiselta lempivaatetta (naurahdus). Elokuvafriikkinä tämä kysymys on käytännössä mahdoton! Star Wars -trilogia on minulle erittäin tärkeä asia, mutta parasta elokuvaa pitäisi lähteä etsimään jostain Alfred Hitchcockin "Vertigon" ja Stanley Kubrickin "Kellopeliappelsiinin" väliltä. Jäärouvaa inspiroineita elokuvia ovat muun muassa Darren Aronofskyn Black Swan (2010) ja kulttiklassikko Evil Dead (1981), joka lukeutuu myös henkilökohtaisiin suosikkeihini.

Jospa sanoisin sen sijaan suurimman innoittajani elokuvaharrastukseen liittyen? Se olisi Tim Burtonin elokuva Ed Wood (1994). Siinä tiivistyy mielestäni oleellinen viesti elokuvanteossa: visiot ovat taistelun arvoisia, olivat ne kuinka typeriä tahansa. Miksi toteuttaa kenenkään muun unelmaa?

— Alan myös ymmärtää George Lucasin ajatusta siitä, ettei elokuva ole koskaan valmis, päättää Elmo Rautio.

Mikä
Aseman Lapset?

- Haukiputaalainen nuorten harrastajailmaisutaideryhmä, jota luotsaa kulttuurialan monitoimimies Elmo Rautio. Ryhmä tuottaa elokuvia nimellä Asemafilmi. Taidetta ja toveruutta vuodesta 2008.

Jäsenet: Iisa Mäkipaaso, Veera Koskela, Tuuli Kankaala, Tiia Lippo, Paula Friman, Eeva Mattila ja Elli-Noora Rautio. (Jäärouvassa ovat mukana kaikki paitsi Veera Koskela, joka oli tämän projektin suhteen estynyt.)

- Jäärouva, psykologinen kauhuelokuva saa ensi-iltansa 27.3. Julkaistaan netissä osoitteessa youtube.com/AsemanLapset

- Aiempaa tuotantoa: Mörkö (2011), Mörkö 2 paluu (2012), Aseman Lasten Joulutarina (2012).

Lisää netissä:
asemanlapset.blogspot.fi
facebook.com/jaarouva2013
youtube.com/AsemanLapset

Saksi laulaa

En sitten malttanut pysyä poissa leikkauspöydän äärestä edes lomalla. Päinvastoin, käytin koko hiihtolomani Jäärouva-elokuvan leikkaamiseen. Ja nyt se alkaa pikku hiljaa olla valmis!

Leikkaaja on ihmeellinen mies. Oli materiaali millainen tahansa, on leikkaajalla loppujen lopuksi valta tehdä ero mestariteoksen ja kömpelön yritelmän välillä. Leikkaaja on ensimmäinen, joka kadottaa katsoja-perspektiivin projektiin, mutta jotenkin juuri hänen kyettävä tekemään lopputuloksesta sellainen, että se on looginen, sujuva ja ennen kaikkea kykenee kertomaan kuvien avulla sen, mitä käsikirjoituksessa sanotaan.

Puhuin jo Mörkö-elokuvan aikana tekemässäni youtube-videossa filmieditoinnin haastavuudesta ja raskaudesta. Jokaista valmista minuuttia kohden sisältyy reilusti yli tunnin verran raakaa leikkaamistyötä, jonka päälle toinen mokoma hiomista, hiomista ja hiomista. Ja mitä enemmän materiaalin kanssa on tekemisissä, sitä korkeammalle vaatimustaso ja oma kunninanhimo nousevat. Valmiilta tuntuva kohtaus ei vaikutakaan enää ollenkaan hyvältä, joku avainkohtaus pitää leikata kokonaan uudelleen ja hyvältä tuntunut kikka ei toimikaan uudessa kokonaisuudessa. Ylipäätään tuttu tunne on se, että elokuva ei ole koskaan valmis!

Jäärouva on jo tällä hetkellä jokseenkin katsottavassa kunnossa. Kuvat ovat oikeassa järjestyksessä, ääni seuraa loogisesti perässä, musiikki ja äänitehosteet ovat omilla paikoillaan ja siirtymät toimivat ilman katkoja. Mutta silti tässä 60 minuutin raakaleikkauksessa on satamiljoonaayksi virhettä, joiden kanssa vaativa taitelija ei vain voi elää! Alkuteksteissä on väärät fontit, lopun heidaus on liian hidas, yleiskuvan ja lähikuvan välinen leikkaus on tönkkö, ilta ei pimene tarpeeksi nopeasti jne.

On outoa huomata, miten paljon sitä on loppujen lopuksi kehittynyt myös tällä elokuvatuotannon osa-alueella. Sen huomaa ennen kaikkea siitä, että varhaisemmat tuotoksemme alkavat vaikuttaa suorastaan hirveiltä. Jäärouvan tekoprosessin vuoksi en tule koskaan katsomaan esikoisteostani Mörköä samoin silmin, mikä harmittaa minua suuresti. Vielä vuosi sitten olin todella ylpeä kyseisestä elokuvasta. Nyt se näyttäytyy vain läjänä liian pitkiä ottoja, huonoja tarkennuksia ja klaffivirheitä. Höh.

Jotain kehityksestä kertoo sekin, että selkeästi pitemmän käsikirjoituksen omaava Jäärouva tulee olemaan elokuvana lyhempi kuin Mörkö. Mörkö-elokuvan 62 minuuttisesta kokonaisuudesta on noin 55 minuuttia varsinaista elokuvaa, joista osa on pitkiä "musiikkinumeroita". Jäärouva käyttää monipuolisemman tarinan kertomiseen käytännössä 52 minuuttia. Silti se ei ole mitään vimmaista tykitystä alusta loppuun, vaan paikoin hyvin rauhallinen, suorastaan hypnoottinen elokuva, joka ei kiirehdi paikasta toiseen vaan antaa tilaa tunnelman rakentamiselle. Siitä on vain karsittu kaikki turha, jotta lopputulos olisi mahdollisimman soljuva, viihdyttävä ja vaikuttava.

Jäärouvan julkiseen ensi-iltaan on aikaa pari päivää yli kaksi viikkoa. Sen jälkeen minulla on edessäni vaikea hetki, irtipäästäminen. Se on tilanne, johon ei voi varautua. Vaikka työskentelisin joka päivä yötäpäivää, elokuva tuntuisi silti keskeneräiseltä juuri sillä hetkellä, kun se pitäisi ladata youtubeen. Alan ymmärtää George Lucasin ajatusta siitä, ettei elokuva ole koskaan valmis. Kun kerran pääsen vihdoin säilömään elokuvan alkuperäismateriaalit upouudelle ulkoiselle kovalevylleni, saatatte aivan hyvin nähdä vielä 20 vuoden päästä Jäärouvan Special Edition -version, jonka 23 muutettua sekunttia muuttavan mielestäni koko leffan  tunnelman täydellisesti!

No, vitsi vitsi. Eiköhän tämä ala jo kelvata. Kohta.