tiistai 27. toukokuuta 2014

Kameleonttinainen


Kun mietitään työryhmää nimeltä Aseman Lapset, se henkilöityy vahvasti yhteen henkilöön: Iisa Mäkipaaso on liioittelematta ryhmän sielu ja sydän. Alusta saakka mukana ollut Iisa on se yhdistävä tekijä, jonka kautta koko ryhmä on rakentunut.
 
Monipuolinen näyttelijätär taipuu sekä draamaan että komediaan.
Iisan roolisuoritus Tuutikkina keräsi kehuja.

Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun Iisa saapui Aseman vanhalle esikoululle "reippaana 5. luokkalaisena". Nyt lukion toista vuotta lopetteleva Iisa on useassa liemessä keitetty kameoleontti, jolle on suosiolla luovutettu ne kaikkein erikoisimmat roolit Asemafilmin elokuvissa.

"Olen saanut projekteissamme värikkäimmät ja erikoisimmat roolit, ja se on opettanut heittäytymis- ja muuntautumiskykyä. Elokuvallinen hienovarainen ilmaisu on toivoakseni kehittynyt."

Monipuolisena näyttelijänä Iisa taitaa sekä draaman että komedian. Tekoprosessin kannalta Iisa kertoo pitävänsä komediaelokuvista enemmän.

"En oo näytelly kovin draamallisia rooleja, mutta meillä ero on ollut lähinnä siinä että komedian kuvaaminen on hauskempaa. Olen hauskuuden ja komedian ystävä. "

Suosikkiroolikseen Iisa nostaa kuitenkin elokuvassa Jäärouva vakuuttaneen Tuutikin. Myös yleisön mieleen ollut rooli toi hänelle parhaan sivuosan Oskariina-palkinnon.

"Rooli oli eeppinen, haastava ja todella latautunut; kohdistuivathan muumipohjaiset odotukset minuun hahmona. Myös meininki kuvauksissa oli taianomaista, sillä olin kuumeessa ja hengailin tuutikkivaatteissa kaiken aikaa fiilistellen. Melkein muutuin Tuutikiksi.

Myös ryhmän uusimmassa elokuvassa Musta kevät Iisa nähdään erikoisessa roolissa. Hänen hahmonsa Renne on sosiaalisesti kömpelö nörttihahmo, jota vaivaa pakkomielle urbaaniin legendaan.

"Roolihahmoni on syrjäytynyt, sosiaalisesti epävarma "Rendfield", joka on kokenut elämässään hirveitä asioita ja menettänyt paljon läheisiään. Rennelle on vaikeaa kohdata ihmisiä, ja hänen yhteytensä ulkomaailmaan on internet. Itsessäni ei ole juurikaan samaa kuin Rennessä, mutta ehkä tulkintani hänestä toi Renneen hieman Iisaa."

Vaikka yhtäläisyyksiä Iisan aiempiin roolitöihin on, Renne eroaa Iisan mukaan merkittävästi niistä kaikista.

"Olen aikaisemmin näytellyt kyllä mielenvikaisia ja hämäriä rooleja, mutta tällä kertaa hahmo oli selvästi negatiivisella tavalla oudoksuttava. Rennessä ei ainakaan elokuvan alkuvaiheessa ole sellaista varmuutta, mitä muissa hahmoissani on aina ennen ollut, ja joka on itsellenikin hyvin ominaista."

Yleisöllä on Iisan mukaan lupa odottaa siis täysin uudenlaista Iisaa.

"Ja ehkä myötähäpeän tunnetta. Siihen pyrin." Iisa naurahtaa.

Ja loppuun vielä ne pakolliset faniterveiset: "Huippua että teitä on! Jatkakaa elokuvien katsomista ja koittakaa tekemistä, se on hieno taiteenlaji."

lauantai 24. toukokuuta 2014

Ensi-illan huumaa Kiimingin Sykkeessä

Asemafilmin kolmas pitkä elokuva Musta kevät sai juhlallisen ensi-iltansa eilen illalla Kiimingin nuorisotalo Sykkeessä. Liki viiden kuukauden työ palkittiin lämminhenkisellä ja arvokkaalla tapahtumalla, jonka puitteet olivat ensiluokkaiset ja tunnelma huikea.

Ilman ylimääräistä stressiä ja säätöä ei toki tästäkään tapahtumasta selvitty. Tekniikan kanssa oli - yllätys yllätys - jälleen tekemistä useammaksi päiväksi. Onneksi kaikki saatiin lopulta kuntoon, vieläpä reilusti ennen esityksen alkua!

Yleisöä oli paikalla varsin mukavasti. Pääasiassa sen muodostivat läheiset, tutut ja ystävät, mutta olipa paikalla muutamia ulkopuolisiakin - virallisia tahoja unohtamatta.

Tapahtuman aluksi Kiimingin 4H toivotti yleisön tervetulleeksi tapahtumaan, jonka jälkeen allekirjoittanut pääsi estraadille. Ohjaajan ominaisuudessa kiitin paikalle saapuneita, kerroin projektin mittaluokasta ("suurin projekti ikinä") ja esittelin lyheysti elokuvan. Sen pitemmittä puheitta näytös alkoi parin trailerin saattelemana, joukossa myös (kenties) seuraavan pitkän elokuvamme teaseri. Sitten oli vuorossa itse elokuva.

90 minuuttia myöhemmin salin täytti intensiivinen hiljaisuus. Vasta valojen sytyttäminen herätti yleisön raikuviin suosionosoituksiin. Tunnelma oli jollain tapaa jopa harras. Voisi kai väittää, että olimme tehneet vaikutuksen.

Pitkäikäisin jäsenemme Iisa Mäkipaaso piti lopputekstien vielä rullatessa lyhyen puheenvuoron työryhmän puolesta. Iisa kiitti liikuttuneena sekä yleisöä että erityisesti työryhmää, jonka kanssa töitä on saanut tehdä. Surumielisen sävyn Iisan puheeseen toi toteamus, ettei tämäkään ryhmä välttämättä kestä ikuisesti. Vuoden kuluttua koittavat valmistumiset ja jatko-opiskelut saattavat aiheuttaa ryhmään suuriakin muutoksia.

Tämän jälkeen oli vuorossa melkoinen palkintosade. Kukkia satoi niin etteivät kädet riittäneet. Pisimmän "palkintopuheen" piti allekirjoittaneen isä, useissa projekteissamme kuvauspaikkojen huoltomiehenäkin toiminut Timo Rautio. Hänen keskeisin sanomansa oli työryhmän ainutlaatuisuus: vain oikeanlaisessa yhteisössä nuoret näyttelijät voivat ilmaista tunteitaan samallaisella intensiteetillä kuin elokuvassa nähtiin. Kuusivuotisen taipaleemme aikana ryhmä on kasvanut niin tiiviiksi ja turvalliseksi työyhteisöksi, että meidän kohdallamme se toteutuu.

Tapahtumaan lopuksi otimme vielä vastaan joitain kysymyksiä yleisöstä ja muistelimme menneitä. Sitten oli loppusanojen aika ja tilaisuus oli päättynyt. Lopuksi vielä kohotimme työryhmän kanssa maljan juhlan kunniaksi.

Fiilikset olivat kertakaikkiaan upeat. Olen itse unelmoinut tällaisista tilaisuuksista siitä asti, kun pienenä poikana aloin haaveilla oman elokuvan tekemisestä. Vaikka olemme jo tehneet neljä elokuvaa, lähimmäksi tällaista tapahtumaa pääsi Jäärouvan "ensi-ilta" tilaisuus Teatterikuopalla. Jokainen elokuvissa kävijä tietää eron pienen ruudun ja ison kankaan, yksityisen ja julkisen tilan välillä. Elokuvateattereissa elokuvat ovat sosiaalisia kokemuksia. Tässä tilaisuudessa tuli ensimmäistä kertaa ikinä sellainen fiilis.

Mutta se oleellinen kysymys: mitä yleisö ajatteli elokuvasta? Näissä tilaisuuksissa on aina se varjopuoli, että kaikki palaute on järkijään positiivista - eihän kukaan tule toisten ensi-iltaan tietentahtoen haukkumaan mitään elokuvaa. Siksi oleellisempaa onkin se, mitä ei sanota ääneen. Elokuvan aikana salissa oli aistittavissa aitoa liikuttumista. Elokuvan muutamien täysin hiljaisten hetkien aikana salista ei kuulunut rasaustakaan. Ihmiset pidättivät välillä jopa henkeään. Olinpa kuulevinani jonkun jopa nyyhkivän.

Ja vaikka palaute onkin aina positiivista, se tuntui tukevan havaintojani. Sellaisetkin ihmiset, jotka eivät todellakaan olleet ensimmäistä kertaa elokuvissa, kertoivat elokuvan olleen koskettava. Kertoipa joku jopa itkeneensä. Osa oli ehtinyt unohtaa katsoneensa harrastajaelokuvaa: he olivat elokuvissa! Elokuvan kliimaksi vanhassa maalaistalossa oli saanut osan pidättelemään korviaan ja vilkuilemaan lattiaan. Ehkä kaikkein paras kommentti oli kuitenkin tämä: tämä oli oikea elokuva.

Kuten olen jo useaan otteeseen kertonut, tämä elokuva perustuu huomattavasti enemmän tosielämään kuin mikään aiemmista elokuvistamme. Erityisesti siksi, että se pohjautuu osin omakohtaisiin kokemuksiin. Pyrkimyksenämme oli koko ajan tehdä tuoreesta ja originellista ideastamme mahdollisimman hyvä elokuva, vaivasta tinkimättä. Jos elokuvaa kuvataan arjen keskellä kymmeniä tunteja ja ollaan valmiita viettämään homeisessa mökissä puoli kolmeen yöllä sen takia, se kertoo todella paljon siitä uskosta, mikä meillä oli tähän projektiin.


Musta kevät saattaa viimein olla se elokuva, jonka jälkeen meidät otetaan vakavasti. Ja se johtuu ihan puhtaasti siitä, että otimme sen itse vakavasti.

Elmo Rautio

PS. Elokuva ilmestyy YouTubeen keskiviikkona 28.5. klo 18.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kaiken vaivan summa

Asemafilmin ohjaaja/tuottaja Elmo Rautio kirjoittaa uuden elokuvamme tekoprosessista vertaillen sitä aiempiin tuotoksiimme. Suuritöisen elokuvan ensi-ilta on YouTubessa 28.5.2014.

***

Autolla ajo tuli "Mustaa kevättä" kuvatessa tutuksi.
Suhteellisen lyhyestä urastamme huolimatta olemme Aseman Lasten kanssa päässeet toteuttamaan melko erilaisia projekteja. Enkä puhu nyt elokuvien lajityypeistä, vaan työtavoista. Vaikka kuvaustilanteisiin on tullut tiettyä rutiinia ajan myötä, ovat uudet projektit olleet aina jollain tasolla edellistä kunnianhimoisempia ja vaativampia. Siksi ei ole ihan pieni juttu sanoa, että Musta kevät on ollut työläämpi projekti kuin kaikki tähänastiset elokuvamme yhteensä!

Ensimmäinen elokuvamme Mörkö kuvattiin normaalien kerhoaikataulujemme puitteessa. Joka keskiviikko kokoonnuimme kolmeksi-neljäksi tunniksi koululle kuvaamaan pitkää elokuvaa kohtaus kohtaukselta. Sanomattakin selvää, että työtahti oli varsin hidas ja elokuvan teossa vierähti lopulta lähes neljä kuukautta. Käytännössä työ ei kumminkaan ehtinyt rasittaa juuri lainkaan, vaikka muutama kerta venyikin pitkäksi. Kerran viikossa löytyy aina ylimääräistä energiaa puurtaa pari tuntia ylimääräistä.

Jäärouva edustaa tekoprosessina toista ääripäätä yhdessä Halloween-elokuvamme kanssa. Nämä elokuvat kuvattiin parissa päivässä yhden intensiivisen kuvausviikonlopun aikana. Kummatkin olivat melko raskaita tapauksia, sillä molemmissa tiukka aikataulu pakotti meidät lähes kymmentuntisiin työpäiviin. Erityisesti allekirjoittaneelle kyseiset projektit olivat harvinaisen rankkoja, sillä toisin kuin näyttelijät, ohjaajan/kuvaajan on työskenneltävä koko ajan, sillä hänen pitäessään taukoa mikään ei etene mihinkään suuntaan.

Mörkö 2 ja Joulutarina edustivat jonkinlaista välimaastoa. Joulutarinaa kuvattiin kyllä yhdessä kuvauspaikassa ja normaalien kerhoaikataulujen puitteessa, mutta projekti oli valmis kolmessa viikossa. Mörkö 2 taas sisälsi ensimmäisenä elokuvanamme useita kuvauspaikkoja, mutta tiiviytensä takia kuvattiin sitäkin pääasiassa keskiviikkoisin. Jonkin verran jouduttiin antamaan näyttelijöiden omaksi tehtäväksi, itse en nimittäin kyseisten elokuvien koti-kohtausten kuvaamiseen osallistunut.


Rankka työ ei ole koskaan lannistanut esimerkiksi Iisaa.
Musta kevät yhdistää periaatteessa kaikki ne tekoprosessit, joista meillä on kokemusta, yhteen jättimäiseen hankkeeseen. Elokuvaa kuvattiin neljän kuukauden ajan kohtaus kohtaukselta, mutta kuvauspaikkoja oli tällä kertaa merkittävästi enemmän kuin missään aiemmassa elokuvassamme. Kun Mörkö 2 tuli toimeen vielä viidellä eri kuvauspaikalla, on Mustassa keväässä eri ympäristöjä yli kymmenen. Mukana ovat muun muassa keilahalli, kolme eri asuntoa, rautatiesilta, hautuumaa, useita erilaisia teitä, kirkkoranta... Tarpeetonta sanoakaan, että jo pelkästään matkakustannukset tekevät elokuvasta myös rahallisesti kalleimman projektimme.

Vaikka elokuvaa kuvattiin vähän kerralaan, venyivät kuvauspäivät välillä varsin pitkiksi. Jos Jäärouvan kanssa painittiin pari kymmentuntista päivää, Musta kevät imi vain hiukan lyhyempiä päiviä yli viikon verran. Samassa ympäristössä tapahtuvia kohtauksia pyrittiin kuvaamaan intensiivisellä otteella paitsi ajan säästämiseksi, myös pitääksemme elokuvan tunnetason yllä. Jokainen Jäärouvan katsonut ymmärtää, miten paljon laadukkaampaa eläytymistä tällä työtavalla voidaan saavuttaa verrattuna esimerkiksi Mörköön. Siitäkin huolimatta välillä tahtoi mennä yli ja aika loppui lähes aina kesken.

Ehkä katastrofaalisin kuvauspäivä oli eräs huhtikuinen lauantai-ilta, jolloin olimme Jokikylässä kuvaamassa elokuvan järisyttävää kliimaksia. Olimme aloittaneet jo päivällä kuvaamalla pari kohtausta Asemakylällä ja siirryimme seitsemän pintaan Jokikylään, toiveissamme saada ulkokohtaukset kuvattua iltahämärän aikaan ennen pimeää. Mutta kuinka ollakaan, kuvauspaikkamme avain oli hukkunut. Sen metsästäminen vei melkein kaksi tuntia ja vaati reissua Pateniemessä asti (n. 15 kilometriä Jokikylästä). Kuvaukset pääsivät käyntiin vasta puoli kymmeneltä, 2,5 tuntia suunnitellusta. Olimme lopullisesti valmiita reilusti kahden jälkeen yöllä. Viimeiset urhoolliset työnsankarit pääsivät nukkumaan vasta lähellä kolmea.


Kerrankos sitä kuvaillaan vielä aamuyöstä.
Miksi sitten halusimme nähdä tällaisen vaivan yhden elokuvan takia? Eikö olisi voinut tehdä jotain helpompaakin? Erittäin hyvä kysymys, jota tulin itsekin pohtineeksi monet kerrat ajellessani autiota Pohjantietä kellon käydessä yhtätoista kuusituntisen torstai-illan urakan päätteeksi. Eihän tälle mitään järkevää syytä olekaan. Emme tekijöinä hyödy työstämme taloudellisesti, eikä mahdollinen suosio sinänsä ole mikään itsetarkoitus.

Kyse on intohimosta. Siitä, että rakastaa jotain asiaa niin paljon, että sen eteen on valmis tekemään uhrauksia. Taide ja kulttuuri ovat tieteen ohella se ihmiskunnan suurin keksintö, sen tuottaminen on varmasti arvo sinänsä. Ennen kaikkea se tuo sisältöä elämään: jollain sairaalla tavalla on mukavaa raataa niska limassa jonkin päämäärän eteen, kunhan palkintona on sellainen lopputulos, jonka arvoa ei voi täysin sivuuttaa.

Mutta miksi juuri tämä elokuva oli poikkeuksellisen vaivan arvoinen? Siksi, että tämä on ylivoimaisesti paras käsikirjoitukseni tähän asti ja jo ideana sellainen, jonka me kaikki tekijät halusimme nähdä toteutettuna. Kuten olen aiemmissa kirjoituksissani ja videoissani todennut, itselleni kyseessä on myös henkilökohtaisesti tärkeä projekti. Osaksi varmaan selitys on myös se, että olemme jo tehneet ns. "helpot projektit", nuorina ja kehittyvinä taiteilijoina meillä on halu haukata jatkuvasti yhä suurempaa palaa ja kokeilla rajojamme. Samasta syystä aikoinaan aloitimme tekemällä kauhuelokuvaa suositusta lastenohjelmahahmosta pikkusievän draaman sijaan. Siitä lienevät kaikki tätä lukevat varsin tyytyväisiä.


Vaivaa on nähty. Toivottavasti se näkyy lopputuloksessa.
Onko lopputulokselta sitten lupa odottaa jotain ennennäkemättömän upeaa? Koskaanhan ei pitäisi lähteä hypettämään mitään etukäteen, mutta voin kertoa teille pienen salaisuuden: on. Ainakin meidän mittakaavassamme. Voin luvata jo tässä vaiheessa, että käsillämme on ehdottomasti paras elokuvamme niin teknisesti, tarinallisesti, näyttelijäsuorituksiltaan kuin tunnetasoltaankin. Kokonaisuudesta en toki uskalla vielä sanoa, sen voi jokainen arvioida itse, kun elokuva tulee ensi-iltaansa 28. toukokuuta.

Elmo Rautio

torstai 1. toukokuuta 2014

Kauheimmat asiat ovat todellisia

Tässä tekstissä Asemafilmin ohjaaja/tuottaja/käsikirjoittaja Elmo Rautio pohtii uuden elokuvamme "Musta kevät" kauhuelementtejä ja niiden suhdetta aiempiin elokuviimme. Elokuva saa ensi-iltansa kuun lopulla.

***

Kauhuelokuvan tekeminen on useimmiten - uskokaa tai älkää - äärettömän hauskaa ja mukavaa puuhaa. Riippumatta siitä, millaisia kauheuksia elokuva sisältää, elokuvien kauhu on aina ensisijaisesti turvallista viihdettä. Pelon ja jännityksen herättäminen paksun fiktion varjolla on erittäin lähellä komediaa. Ero naurunpyrähdyksen ja adrenaliinipiikin tarjoaman säikäytyksen välillä on hiuksen hieno.

Harva varhaislapsuudesta selvinnyt pitää yliluonnollisia elementtejä sinänsä pelottavina. Ne voivat olla jännittäviä, kiehtovia tai mielenkiintoisia, mutta harvemmin puhdasta ahdistavaa kauhua aiheuttavia. Yksi inhimillisen kasvun merkittävimmistä oivalluksista on se, että kaikkein kamalimmat asiat tapahtuvat oikeassa elämässä.

Mustassa keväässä kauheimmat asiat ovat todellisia.


Kun aloin kirjoittaa Mörköä, otin lähtökohdakseni sen, että haluan elokuvasta oikeasti pelottavan. Ei siis riittänyt, että siirsin koko sukupolveni lapsuuden painajaiset ruudulle, niillä piti olla yhteys tosielämän todellisiin pelkoihin. Tuloksena oli varsin monisyinen ja yllättävän tarkkanäköinen tutkielma lapsuuden peloista. Vielä Mörkö-elokuvassa kauhu kuitenkin oli voitettavissa perinteiseen tapaan kohtaamalla pelkonsa ja henkisellä kasvulla niiden yli. Siinä mielessä Mörkö on kaikista kauhuelementeistään huolimatta elokuvistamme turvallisin, mukavin ja kiltein katsojaa kohtaan.

Jäärouva olikin sitten jo ihan toista maata. Lähisukulaiseni synnynnäisen sydänsairauden ja omien aikuistumiseen liittyvien pelkotilojeni innoittamana päätin lähestyä kauhua nuoren ihmisen järkyttävimmän oivalluksen kautta: oivallus omasta kuolevaisuudesta. Elokuvassa kuolemaan jo läheisesti tutustunut tyttö tulee pakkomielteiseksi taruolennosta, joka olisi koituva hänen kohtalokseen. Vääjäämättömän, lopullisen lopun pelko on jotain, jonka käsittelyssä päähenkilö ei onnistu. Hän tulee itse toteuttaneeksi pahimmat pelkonsa ja luopuu elämästään pelätessään menettävänsä henkensä. Elokuvan surullinen loppu on tietysti draamallinen ratkaisu, mutta laajentaa myös Mörkö-elokuvan sanomaa: jos pelkkä pelon kohtaaminen ei riitä, sen ei pidä antaa hallita elämää.


Suru lamauttaa elokuvan päähenkilön.
Uusin elokuvamme Musta kevät ei sinänsä kuulu samaan "sarjaan" Mörkö- ja Jäärouva-elokuvien kanssa, mutta omalla tavallaan sekin jatkaa nuoren aikuisen pelkotilojen tutkimista. Nyt vain puuttuu se sadunomainen viitekehys ja tarina teemoinen on kauttaaltaan raaempi, voimakkaampi ja rehellisempi - ja ensimmäinen elokuva, jonka tekeminen ei ole ollut mukavaa miltään osin. Sen kauhu on liki puhtaasti tosielämän raakaa ja realistista kauheutta, jopa siinä määrin, että yliluonnolliset elementit toimivat jo kevennyksensä.

Musta kevät on ylivoimaisesti omakohtaisin koskaan kirjoittamani elokuvakäsikirjoitus. Siinä missä Mörkö ja Jäärouva perustuivat lähinnä omiin muistoihin ja fiiliksiin, Musta kevät pohjautuu kokemuksiin - ikävimmällä mahdollisella tavalla. Elokuvan suuria teemoja ovat kuolema, suru ja pelko. Tarina perustuu siihen surulliseen oivallukseen, ettei kaikkea elämässä ole mahdollista kontrolloida. Pahoja asioita tapahtuu, ilman syytä ja syyllisiä. Tämä luo käsittämättömän ahdistavan viitekehyksen elämälle, jota joudumme elämään jatkuvassa epätietoisuudessa - eli pelossa.


 
Vailla hallintaa.
Juuri kontrollin menettäminen on Mustan kevään avainsana. Koko tarinan lähtökohtana on suunnaton suru, jonka päähenkilö kohtaa menetettyään läheisensä. Elämän hutkiessa häntä rankalla avokämmenellä hänelle syntyy voimakas tarve löytää selitys, jota sen kummemmin hänen ystävänsä kuin hän itsekään ei usko olevan olemassa. Yliluonnollisen elementin kautta päähenkilö kuitenkin pääsee etsimään vastausta, joka ymmärrettävästi liittyy lopulta kuitenkin enemmän henkiseen kasvuun, eheytymiseen ja todellisuuden hyväksymiseen.

Kontrolli liittyy paitsi elämään, myös tunteisiin. Suru on hallitsematonta tuntemista, eräänlainen tunnelämän sairaustila. Suureen suruun kuuluu järkytys, lamaannus, masennus ja elpyminen. Mustassa keväässä suru on paitsi lamauttava tunne, myös motivaation lähde. Surusta syntyvä ahdistus on syy elokuvan päähenkilön toiminnan suunnalle, joka lopulta johtaa hänen henkiseen kasvuunsa. Tämä liittyy tosielämän havaintooni siitä, että surun keskellä ihmiseltä löytyy yllättäen voimavaroja kaikkeen, minkä hän kokee sydämessään tärkeäksi. Ihminen pystyy kasvamaan surun kaltaisten voimakkaiden tunteiden myötä henkisesti huomattavasti enemmän kuin ilmana.

Kaikesta hienosta ja kauniista huolimatta Musta kevät on ollut henkisesti todella raskas projekti. Syventyminen muistoihin elämäni raskaimmista tilanteista ja niiden uudelleenluonti elokuvaan on valvottanut minua öitä ja mietityttänyt päiviä. Elokuvan kirjoittaminen oli ikävää. Kuvaustilanteissa moni asia kosketti aidosti (mistä kiitos upeille näyttelijöille, etupäässä Tuuli Kankaalalle ja Tiia Lipolle). Editoidessa välillä ahdistaa. Valmista elokuvaa katsoessa todennäköisesti itkettää - toivottavasti oikeista syistä.

(NP: Joy Division - She's Lost Control)

Elmo Rautio,
ohjaaja/käsikirjoittaja/tuottaja
Asemafilmi

***

Musta kevät julkaistaan YouTubessa 28.5.2014. Lisää tekijöiden mietteitä ja analyysejä elokuvasta ilmestyy kovaan tahtiin tämän kuukauden aikaan!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Sivuosien ilopilleri

Paula Friman on persoona, jonka seurassa ei voi olla huonolla tuulella. "Paula on puhelias, pirteä, tomera,
hauska ja saa aina juttuillaan hyvälle tuulelle. Semmonen kiva, tarpeeksi kypsä ja kyllin hupsu" kuvailee häntä
Eeva Mattila.

Paulaa ja Eevaa yhdistää se, että kumpikin ovat Aseman Lapsissa ns. "myöhännäisheränneitä". Paula ei ehtinyt ryhmän alkutaivalta Asemakylän homekoululla todistaa, vaan liittyi vuonna 2008 perustettuun ryhmään syksyllä 2010. Näin ollen Paulan mukaantulo on omalla tavallaan käännekohta Aseman Lasten historiassa: tuolloin tulivat kuvioihin paitsi uudet tilat ja 4H, myös elokuvataide.

"Yläasteella muistan, kun Iisa alkoi puhua tästä ryhmästä. Harrastin silloin näyttelemistä eräässä toisessa ryhmässä ja ajattelin, että vaihtamalla voisi parantua - ja paranihan se!", Paula muistelee.

Sopeutuminen "uuteen ryhmään" ei ollut Paulalle ongelma. Ryhmässä oli jo valmiiksi paljon tuttuja.

"Tunsin kaikki paitsi Tiian ja Tuulin entuudestaan. Oli todella helppo ja mukava liittyä rinkiin ja jo muutaman kerran jälkeen tuntui, että olin osa porukkaa. Elmo oli kyllä tosi pelottava aluksi", Paula virnuilee tuttuun tyyliinsä.

Paula on tullut Asemafilmin elokuvissa tunnetuksi sivuosien tähtenä. Myös uudessa elokuvassa Musta kevät Paulan rooli on pieni, mutta juonen kannalta sitäkin tärkeämpi.

"Tässä elokuvassa olen Ronja, päähenkilön Miljan isosisko. Ronja on sellainen aika vahva ja rohkea persoona, Miljalle ihan hirmusen tärkeä henkilö. Luonteeltaan hahmo on melko samanlainen kuin itse olen."



Mustassa keväässä Paulalla on jälleen pieni, mutta sitäkin tärkeämpi rooli.

Sivurooleissa viihtymiseen on Paulalla hyvä syy: hän on "kiireinen maailmannainen", kuten leikkisästi asia ilmaistaan. Tänä keväänä hän on viihtynyt työkomennuksella Helsingissä.

"Ei ole ollut mahdollisuuksia isompiin rooleihin. Joka kerta on ollut menoa johonkin (Mörköä lukuunottamatta), yleensä minua on kuvattu vain pikaisesti ennen lähtöä johonkin. Nyt Mustassa keväässä oli tämä muutto. Iloinen olen silti, että on edes näitä pikku rooleja."

Paula kertoo kuitenkin olevansa milloin tahansa valmis isompaan rooliin. Sellainen onkin jo tulossa, mikäli suunnitelmat toteutuvat. "Tulevaisuudessa (keväällä 2015) meillä on tulossa elokuva joka on kirjotettu siten, että olisin pääosassa. Odotan sitä kyllä todella innolla!"

Tähänastista uraansa Paula ei osaa hirveästi analysoida. Kehittymistä voidaan hänen mielestään arvioida kunnolla vasta sitten, kun tulee isomman roolin aika. Kokemusta hänellä kuitenkin on jo vaikka millä mitalla, eteenkin hänen pravuurissaan.

Paula viihtyi noitana Aseman Lasten Halloweenissa.

"Ainaki olen saanut kokea kuoleman monta monta kertaa, se on ihan uutta." Paula naureskelee. Lempiprojektikseen hän mainitsee Aseman Lasten Halloweenin. "Sitä oli törkeän hauska kuvata. Noitana oli kiva olla!"

Asemafilmin ja Aseman Lasten faneille Paulalla lähettää lämpimiä terveisiä:

"Kiitoksia kaikille ketkä meitä jaksaa seurailla!:) Facebookiin on tullu yksityisviesteillä terveisii monilt ketä on kattonu meijän elokuvii, niit viestei on tosi kiva saada ja lukee, iso kiitos niistäki:)"

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Taustalta parrasvaloihin

Aseman Lasten nuorimman jäsen Tiia Lippo kunnostautui elokuvauransa alkupuolella mitä erilaisempien sivuroolien erikoismiehenä. Jäärouva-elokuvan vakuuttava roolityö kuitenkin osoitti, että Tiiassa on potenttiaalia myös isompiin rooleihin.

"Tässä elokuvassa en näyttele zombia, enkeliä tai huomattavasti itteeni vanhempaa henkilöä, joten rooli eroaa aika paljon aiemmistani." Tiia naurahtaa ja nimeää Aseman Lasten Halloween -elokuvassa nähdyn zombie-hahmon yhdeksi suosikkirooleistaan.

Asemafilmin uudessa elokuvassa Musta kevät Tiia nähdään merkittävässä roolissa Aino-nimisenä hahmona, elokuvan päähenkilön Miljan parhaana ystävänä.

"Aino on sellainen aika lojaali ja kiva kaveri, mutta hänen elämäänsä varjostaa äidin kuolema lapsuudessa. Sen takia hän kokee lohduttamisen ja myötäelämisen ehkä vähän hankalaksi", Tiia analysoi.

Yhtäläisyys Jäärouvan Laura-hahmoon on Tiian mielestä varsin ilmeinen.

Tiian hahmo myötäelää jälleen ystävänsä surua.

"Ainokin pitää Miljaa tavallaan siskonaan, kuten Laura piti Iidaa."

Yhteistyö Tuuli Kankaalan kanssa toimi Jäärouvassa silmin nähden hyvin. Myös Mustasta keväässä parivaljakolla on luvassa paljon yhteisiä kohtauksia, joissa tyttöjen näyttelijäntaidot joutuvat entistä suurempaan testiin. Lopputulokseen Tiia suhtautuu toiveikkaasti.

"Toivottavasti luvassa on parempi lopputulos kuin ennen."

Näyttelijöiden kemioista onnistuminen ei tule ainakaan jäämään kiinni. Tuuli ja Tiia ovat arkielämässäkin hyviä ystäviä. Tiia ajautui Aseman Lapsiin alunalkaenkin Tuulin jalanjäljissä, omien sanojensa mukaan "olosuhteiden pakosta". Tytöt olivat tuolloin viidennellä luokalla.

"Tiian kans on luonteva näytellä, kun ollaan muutenki niin paljo tekemisissä. Tosin koominen pituusero ja pokan pitäminen tuottavat tosin joskus vähän vaikeuksia. Yleisesti ottaen Tiia on ihan paras, siltä löytyy sekä suurien ajatusten puoli että pärinäpuoli. Siitä ei tarvis mun mielestä isona ees erityisesti tulla mitää, se on jo nyt vaikka mitä." Tuuli kuvailee ystäväänsä.

Tiian oma kehitys näyttelijänä ei ole jäänyt kenellekään epäselväksi. Viime joulun Oskariina-gaalassa nettikansa palkitsi Tiian suurimmasta kehityksestä Aseman Lasten näyttelijöistä. Itse Tiia on tästä melko vaatimaton.

Tiia Lippo palkittiin Oskariina-gaalassa suurimmasta kehityksestä.
"En ole enää ihan niin huono, kuin sillon kun kuvasimme Mörköä. Olen kehittyny ehkä siinä, että nyt hahmojani saattaa jopa erottaan toisistaan. Ainaki vähän. Olen myös kiinnittänyt huomiota puheeseeni ja koettanut päästä eroon pahoista tavoistani."

Mustan kevään kuvausten ollessa loppusuoralla Tiialla on lukijoillemme vain yksi viesti:
"Kiitos ku jaksatte kattella meiän leffoja ja seurata meiän kehitystä (:"

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ei mikään draamakuningatar

Kun Tuuli Kankaalan näkee arkielämässä, mistään ei pystyisi päättelemään, että kyseessä on jo toista
päärooliaan pitkässä elokuvassa tekevä valovoimainen "tähtinäyttelijä". Tuulista puuttuu kaikki mahdollinen ylpeys ja omahyväisyys, jonka sijaan hänestä huokuu maanläheinen ja rauhallinen elämänasenne.

"Tuuli on rento ei stressaa turhasta. Hän on aina oma itsensä, eikä kauheasti muutu kuvaustilanteiden ja vapaa-ajan välillä. Hän on sellainen hauska ja ihana persoona, jonka kanssa voi puhua vakavemmistakin asioista. Yksi parhaista tyypeistä, joita tunnen" kuvailee Tuulia hänen hyvä ystävänsä Tiia Lippo. Yhdessä he tähdittävät Asemafilmin tämän kevään suurtuotantoa Musta kevät.

Mustassa keväässä Tuuli näyttelee tavallista opiskelijatyttö Miljaa, jonka elämä saa raskaan ja traagisen käänteen.

"Milja ei ole kauhean sosiaalinen perhonen, ennemmin vähän sellaista omissa oloissa ja pienessä tiiviissä läheisringissä viihtyvää autistityyppiä." kuvailee Tuuli hahmoaan.

Katsoja ei voi välttyä ajatukselta, että Tuulin hahmo muistuttaa hänen aiempia roolejaan Mörkö-elokuvan koulukiusattuna Henna-hahmona ja Jäärouvan traumatisoituneena Iidana. Tuulin mielestä yleinen onnettomuus ei kuitenkaan vaivaa hänen roolihahmojaan.

"Ei ne aiemmatkaan roolihahmot ole mitenkään hirveän onnettomia olleet, mutta ainakin Milja on toiminnan nainen ja alkaa kyllä ongelmia kohdatessaan selvittää niitä, kuhan on saanut itteään vähän koottua", hän analysoi.
Tuulin kädenjälki on ollut myös fanien mieleen.

Tuuli kuitenkin myöntää, että draama on viime aikoina ollut hänen tyylilajinsa. Aseman Lasten viime jouluna järjestämässä Oskariina-gaalassa Tuuli sai nettikansalta tunnustusta muun muassa parhaan draamaesiintyjän, parhaan pääosan ja urapalkinnon muodossa.

"Draamasta ja komediasta olisi molemmista siistiä saada kokemusta, komediasta sitä on nyt vähemmän. Välillä on suorastaan ihmeellistä, kuinka kuvauksissa kaikki kameran ulkopuolella tapahtuva on kuin suoraan jostain valmiiksi nauretusta telkkarisarjasta, mutta silti lopputulos on usein hyvinkin vakavasti otettavaa jälkeä."

Vakavasti otettavaa on ollut myös viime aikoina Tuulin oma jälki valmiissa elokuvissa. Omasta kehityksestään Tuuli ei ota kaikkea kunniaa pelkästään itselleen.

"Yritän haastaa itseäni. Ehkä kehityn pikku hiljaa. Sellanen eleissä, ilmeissä ja äänensävyssä yksityiskohtiin keskittyminen on välillä hankalaa. Olen sattumalta vielä yleensä niin ihanien ihmisten ympäröimä, ettei tarvitse oikeen esittää mitään."
"Musta kevät" on jälleen yksi dramaattinen rooli Tuulille.

Tuuli on ollut Aseman Lapsissa mukana nyt viiden vuoden ajan. Syksyllä 2009 Aseman näytelmäkerhoon tullut pikku tyttö on kasvanut lahjakkaaksi nuoreksi näyttelijätäreksi. Nimen omaan ryhmä on saanut Tuulin innostumaan näyttelemisestä ja elokuvataiteesta.

"Ensin oli kaikesta kerhomeiningistä huolimatta vaan kaveriporukka, hassua mielikuvitusta ja elämänasennetta, sekä Elmo... Nyt siitä on tullu jotaki aika mielenkiintoista ja ainaki tärkeä osa elämääni." Tuuli myöntää.

Asemafilmin faneille Tuulilla on selkeä ja filosofinen viesti:

"Tarinat rikastuttaa elämää, ootte oikeella tiellä jos katotte leffoja. Live long and prosper."

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Tänä vuonna kevät on musta


Asemafilmin seuraava pitkä elokuva on yliluonnollisilla aineksilla sävytetty psykologinen kauhudraama Musta kevät. Kyseinen elokuva on ryhmän kolmas pitkä elokuva ja ensimmäinen, joka ei ole osa Tove Jansson -trilogiaa (Mörkö, Jäärouva, vuonna 2015 ilmestyvä kolmasosa). Elokuvan pääosissa nähdään viimevuoden Jäärouva-elokuvassa vakuuttanut Tuuli Kankaala sekä Tiia Lippo.

Milja (Tuuli Kankaala) ja Ronja (Paula Friman) ovat sisaruksia.
Elokuvan päähenkilö Milja (Kankaala) on aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori tyttö, jonka elämä saa järkyttävän käänteen erään helmikuisen illan päätteeksi. Vastoinkäymiset seuraavat toisiaan säälimättömällä rytmilla ja pian Miljasta alkaa tuntua, ettei selitys kaikelle välttämättä ole puhdas sattuma - eteenkään, kun hirveitä tapahtumia tuntuu edeltävän omituinen kohtaaminen. Rinnallaan hänellä on paras ystävä Aino (Lippo), jonka kärsivällisyys surusta sekaisin olevan ystävänsä rinnalle joutuu välillä koetukselle.

Merkittävissä sivuosissa kunnostautuvat Paula Friman päähenkilön isosiskona ja Iisa Mäkipaaso internet-ajan kylähulluna näyttäytyvänä nörttihahmona. Elokuvassa nähdään luonnollisesti myös vakiojäsenet Eeva Mattila ja Veera Koskela, sekä lisävahvistuksina Satu Alatalo-Rautio ja Saara-Emilia Rautio.


Musta kevät käsittelee elämän surullisimpia vastoinkäymisiä, läheisten ihmisten menettämistä, dramaattisella ja rehellisellä tavalla. Yliluonnolliset elementit toimivat juonta tukevana tehokeinona, eivätkä varsinaisesti ole pääosissa. Jännitystä ja kauhuelementtejä tulee riittämään, mutta pääosissa ovat totuttuun tapaan tosielämän kauhut. Elokuva on tähän astisista elokuvistamme ehdottomasti vakavin, käsitellen ikäviä asioita ilman Mörkö ja Jäärouva -elokuvista tuttua sadunomaista viitekehystä.

Kuolema on elokuvan keskeisiä teemoja.

Myös tuotannollisesti Musta kevät poikkeaa kokoluokaltaan ja laajuudeltaan aiemmista elokuvistamme. Elokuvassa nähdään poikkeuksellisen lukuisia kuvauspaikkoja, ovathan aiemmat elokuvamme rakentuneet pitkälti yhden miljöön ympärille. Myös tuotantoaika on pisin sitten Mörkö-elokuvan, johtuen aikaavievistä kuvauksista ja pitkästä jälkituotantoprosessista. Yritämme parhaamme mukaan karsia klaffivirheet ja tekniset lipsahdukset minimiin 

Aino (Tiia Lippo) seisoo ystävänsä rinnalla.
Elokuvan kuvaukset ovat olleet käynnissä tammikuun lopusta ja jatkuvan todennäköisesti pitkälle huhtikuuta. Jälkituotantovaiheen pituudeksi on budjetoitu noin kolmesta neljään viikkoa. Valmista elokuvaa voidaan odotella toukokuussa 2014.