Ensi-illan huumaa Kiimingin Sykkeessä

Asemafilmin kolmas pitkä elokuva Musta kevät sai juhlallisen ensi-iltansa eilen illalla Kiimingin nuorisotalo Sykkeessä. Liki viiden kuukauden työ palkittiin lämminhenkisellä ja arvokkaalla tapahtumalla, jonka puitteet olivat ensiluokkaiset ja tunnelma huikea.

Ilman ylimääräistä stressiä ja säätöä ei toki tästäkään tapahtumasta selvitty. Tekniikan kanssa oli - yllätys yllätys - jälleen tekemistä useammaksi päiväksi. Onneksi kaikki saatiin lopulta kuntoon, vieläpä reilusti ennen esityksen alkua!

Yleisöä oli paikalla varsin mukavasti. Pääasiassa sen muodostivat läheiset, tutut ja ystävät, mutta olipa paikalla muutamia ulkopuolisiakin - virallisia tahoja unohtamatta.

Tapahtuman aluksi Kiimingin 4H toivotti yleisön tervetulleeksi tapahtumaan, jonka jälkeen allekirjoittanut pääsi estraadille. Ohjaajan ominaisuudessa kiitin paikalle saapuneita, kerroin projektin mittaluokasta ("suurin projekti ikinä") ja esittelin lyheysti elokuvan. Sen pitemmittä puheitta näytös alkoi parin trailerin saattelemana, joukossa myös (kenties) seuraavan pitkän elokuvamme teaseri. Sitten oli vuorossa itse elokuva.

90 minuuttia myöhemmin salin täytti intensiivinen hiljaisuus. Vasta valojen sytyttäminen herätti yleisön raikuviin suosionosoituksiin. Tunnelma oli jollain tapaa jopa harras. Voisi kai väittää, että olimme tehneet vaikutuksen.

Pitkäikäisin jäsenemme Iisa Mäkipaaso piti lopputekstien vielä rullatessa lyhyen puheenvuoron työryhmän puolesta. Iisa kiitti liikuttuneena sekä yleisöä että erityisesti työryhmää, jonka kanssa töitä on saanut tehdä. Surumielisen sävyn Iisan puheeseen toi toteamus, ettei tämäkään ryhmä välttämättä kestä ikuisesti. Vuoden kuluttua koittavat valmistumiset ja jatko-opiskelut saattavat aiheuttaa ryhmään suuriakin muutoksia.

Tämän jälkeen oli vuorossa melkoinen palkintosade. Kukkia satoi niin etteivät kädet riittäneet. Pisimmän "palkintopuheen" piti allekirjoittaneen isä, useissa projekteissamme kuvauspaikkojen huoltomiehenäkin toiminut Timo Rautio. Hänen keskeisin sanomansa oli työryhmän ainutlaatuisuus: vain oikeanlaisessa yhteisössä nuoret näyttelijät voivat ilmaista tunteitaan samallaisella intensiteetillä kuin elokuvassa nähtiin. Kuusivuotisen taipaleemme aikana ryhmä on kasvanut niin tiiviiksi ja turvalliseksi työyhteisöksi, että meidän kohdallamme se toteutuu.

Tapahtumaan lopuksi otimme vielä vastaan joitain kysymyksiä yleisöstä ja muistelimme menneitä. Sitten oli loppusanojen aika ja tilaisuus oli päättynyt. Lopuksi vielä kohotimme työryhmän kanssa maljan juhlan kunniaksi.

Fiilikset olivat kertakaikkiaan upeat. Olen itse unelmoinut tällaisista tilaisuuksista siitä asti, kun pienenä poikana aloin haaveilla oman elokuvan tekemisestä. Vaikka olemme jo tehneet neljä elokuvaa, lähimmäksi tällaista tapahtumaa pääsi Jäärouvan "ensi-ilta" tilaisuus Teatterikuopalla. Jokainen elokuvissa kävijä tietää eron pienen ruudun ja ison kankaan, yksityisen ja julkisen tilan välillä. Elokuvateattereissa elokuvat ovat sosiaalisia kokemuksia. Tässä tilaisuudessa tuli ensimmäistä kertaa ikinä sellainen fiilis.

Mutta se oleellinen kysymys: mitä yleisö ajatteli elokuvasta? Näissä tilaisuuksissa on aina se varjopuoli, että kaikki palaute on järkijään positiivista - eihän kukaan tule toisten ensi-iltaan tietentahtoen haukkumaan mitään elokuvaa. Siksi oleellisempaa onkin se, mitä ei sanota ääneen. Elokuvan aikana salissa oli aistittavissa aitoa liikuttumista. Elokuvan muutamien täysin hiljaisten hetkien aikana salista ei kuulunut rasaustakaan. Ihmiset pidättivät välillä jopa henkeään. Olinpa kuulevinani jonkun jopa nyyhkivän.

Ja vaikka palaute onkin aina positiivista, se tuntui tukevan havaintojani. Sellaisetkin ihmiset, jotka eivät todellakaan olleet ensimmäistä kertaa elokuvissa, kertoivat elokuvan olleen koskettava. Kertoipa joku jopa itkeneensä. Osa oli ehtinyt unohtaa katsoneensa harrastajaelokuvaa: he olivat elokuvissa! Elokuvan kliimaksi vanhassa maalaistalossa oli saanut osan pidättelemään korviaan ja vilkuilemaan lattiaan. Ehkä kaikkein paras kommentti oli kuitenkin tämä: tämä oli oikea elokuva.

Kuten olen jo useaan otteeseen kertonut, tämä elokuva perustuu huomattavasti enemmän tosielämään kuin mikään aiemmista elokuvistamme. Erityisesti siksi, että se pohjautuu osin omakohtaisiin kokemuksiin. Pyrkimyksenämme oli koko ajan tehdä tuoreesta ja originellista ideastamme mahdollisimman hyvä elokuva, vaivasta tinkimättä. Jos elokuvaa kuvataan arjen keskellä kymmeniä tunteja ja ollaan valmiita viettämään homeisessa mökissä puoli kolmeen yöllä sen takia, se kertoo todella paljon siitä uskosta, mikä meillä oli tähän projektiin.

Musta kevät saattaa viimein olla se elokuva, jonka jälkeen meidät otetaan vakavasti. Ja se johtuu ihan puhtaasti siitä, että otimme sen itse vakavasti.

Elmo Rautio

PS. Elokuva ilmestyy YouTubeen keskiviikkona 28.5. klo 18.