***
Aseman Lapset aloitti toimintansa syystalvella 2008. Tuolloin Haukiputaan nuorisotoimen alaisuudessa toiminut kerho kuului vielä nimellä "Teatteri- ja ilmaisutaitokerho". Kerho sai alkunsa valtakunnallisesta Kulttuuri Kasvattaa -hankkeesta, josta myös allekirjoittanut, aloittaessaan vasta 17-vuotias ohjaaja Elmo Rautio sai oppinsa kyseiseen toimeen.
Tuona märkänä ja koleana syysiltana Aseman vanhaan esikoulurakennukseen oli kokoontunut joukko arkoja pikku tyttöjä, joiden joukossa myös tulevat vakiojäsenet Iisa Mäkipaaso ja Veera Koskela. Tuolloin 12-vuotiaat kuudesluokkalaiset tytöt osoittivat jo silloin poikkeuksellista lahjakkuutta, mikä saikin heidät pysymään mukana, vaikka ryhmä muuten koki heti ensimmäisen puolen vuoden aikana suuria muutoksia jäsenistön osalta. Kun vielä talvella 2009 joukkoon liittyi vasta viidesluokkalainen Tuuli Kankaala, oli porukan luja ydin kasassa.
Ensimmäinen vuosi 2008-2009 kului pohjatyön tekemiseen. Kerhon ohjelmassa oli lähes jokaisella kerralla ilmaisullisesti kehittäviä leikkejä ja harjoitteita, mutta pääasiana oli vielä hauska yhdessäolo ja ryhmädynamiikan luominen. Myöhemmin tämä osoittautui erinomaiseksi päätökseksi, sillä hyvä ryhmähenki on elintärkeä osa Aseman Lasten profiilia. Tämän huomasi jo ensimmäisessä, sittemmin perinteeksi muodostuneessa joulujuhlassa, josta kaikki pitivät suuresti.Kevään 2009 mittaan ryhmästä haihtui iso joukko aloittaneita, jotka eivät kokeneet ryhmää tai harrastusta omakseen. Koko kerhon jatko oli paikoin vaakalaudalla, kun joinakin viikkoina paikalla saattoi olla vain kolme ihmistä (arvatkaapa ketkä!). Sitoutuneisuus ilmaiseen kerhoon oli ilmeisen vähäistä. Vaikka jokainen lähtijä tuntui alkujaan menetykseltä, oli sitäkin parempaa ne, jotka tulivat tilalle. Tuuli toi mukanaan luokkakaverinsa Tiia Lipon ja energinen Leena Alasirniö antoi koko porukalle kaivattua lisäboostia.
Ensimmäisen lukukauden päätyöksi muodostui nuoren ryhmän mielikuvitukseen vahvasti nojannut improvisaationäytelmäsatu Kauhujen talo. Etukäteen mietityistä lähtökohdista nuoret näyttelijät saivat itse keksiä murhamysteeri-aiheiseen tarinaansa jatkon, jonka huipennuksessa lapsenomaisen mielikuvituksen voima nousi joillekin jopa liiankin vaikuttavaksi. Samaa kaavaa yritettiin myöhemmin toistaa, mutta huonommalla menestyksellä: 11-12-vuotiaan lapsen mielikuvitusta ei voi jäljitellä myöhempinä ikävuosina.
Kausi 2009-2010 starttasi hankalissa merkeissä sikäli, että ohjaaja Elmo Raution yo-kirjoitusten vuoksi aloittaminen venyi pitkälle syksyyn. Myös alku oli vaikea: ryhmässä alkoi esiintyä sisäisiä erimielisyyksiä, joita piti lopulta sovitella ulkopuolistenkin avulla. Toimittiin asiassa oikein tai ei, sen voi katsoa puhdistaneen ryhmän ilmapiiriä. Keväällä 2010 porukassa alkoi näkyä jo se yhteishenki, joka leimaa ryhmää tänäkin päivänä. Samalla nykyinen kokoonpano vakiintui, kun loputkin "kokelaat" jättivät leikin kesken.Kevään koittaessa vuonna 2010 usko ryhmän tekemiseen oli jo niin kova, että ensimmäinen suuri projekti saatettiin käynnistää: ihan oikean näytelmän tekeminen. Tätä tarkoitusta varten oli harjoiteltu jo kaksi vuotta. Ryhmän omalaatuisuus kuitenkin aiheutti sen, että mistään valmiista jutusta ei todennäköisesti olisi tullut mitään - piti siis keksiä ihan oma näytelmä!
Nuorten omien improvisaatioiden pohjalta rakennettiin yhdessä pala palalta erittäin omintakeinen komedia stressaantuneesta liikemiehestä (Leena), toisia mielellään pompottelevasta vaatealan yrittäjästä (Tiia) ja työtä vieroksuvasta kauppa-apulaisesta (Iisa), joiden elämän panee sekaisin yhtäkkiä asuntoon ilmestynyt "isokokoinen lapsi" Annikki (Veera suvereenissa luonneroolissaan). Improvisoinnin tuoman raikkauden, nokkelan sanailun ja Beatlesin musiikkien varaan rakennettu näytelmä toimi juonellista twistiään myöten lopulta niin erinomaisesti, että se näytti hyvältä jopa pahasti homehtuneessa esikoulurakennuksessa.
Jutusta tuli vieläkin suurempi menestys, kun ryhmä pääsi esittämään näytelmän Haukiputaan Teatterikuopalle. Kokemus oli nuorille näyttelijöille unohtumaton jo pelkästään siitä syystä, että se oli useille heistä ensimmäinen esiintyminen isolla näyttämöllä. Viikonmittaisen tehotreenin jälkeen lavalle marssi joukko nuoria, ennakkoluulottomia ja itsevarmoja lahjakkuuksia, jotka hoitivat homman kotiin. Vaikka yleisö ei ehkä täysin ostanutkaan tämän tyyppistä komiikkaa, oli ilta kuitenkin kaikin puolin täydellinen: Kaikista kyseisessä tapahtumassa esitetyistä näytelmistä "Pieniä ongelmia" keräsi kaikkein komeimmat aplodit. Yhden illan ihme oli syntynyt.Kausi 2010-2011 oli Aseman Lapsissa suurten muutosten aikaa. Haukiputaan nuorisotoimi ulkoisti koko kerhotoimintansa, eikä jatkosta ollut varmuutta. Pelastajaksi saapui lopulta Haukiputaan 4H-yhdistys, joka otti ryhmän huostaansa.
E
hkä näkyvin muutos oli kuitenkin muutto pois vanhoista tiloista. Aseman vanha esikoulu ei homeongelmien vuoksi enää kelvannut kerhotiloiksi, joten ryhmä oli pakotettu muuttamaan Aseman ala-asteen tiloihin. Ongelmia ovat luoneet satunnaisesti noudatetut ovenavaussopimukset ja muut samaan aikaan toimivat iltapäiväkerhot, mutta kaikesta selvittiin lopulta sopimalla ja soveltamalla. Vanhassa kerhotalossa jäätiin kaipaamaan lähinnä sen jälkeensä jättämiä muistoja ja sen tarjoamaa mahdollisuutta joustaa aikatauluista.Alkukankeus uusissa tiloissa näkyi suurimmin syksyllä 2010, jolloin ryhmän toiminta junnasi pahasti paikoillaan kevään menestyksen jälkeen. Uutta inspiraatiota ei tahtonut syntyä sitten millään. Taksikuskista kertonut komedia ei ollut hauska ja se hylättiin muutaman viikon kehittelyn jälkeen. Joulutauolle jäätiin mietteliäissä tunnelmissa.
Hyvää tuossakin syksyssä toki oli: nuorten näyttelijöiden kasvu ja kehitys todellisiksi taiteentekijöiksi oli ollut silmiä hivelevää. Jopa niissä huonoimmissa tuolloin valmistuneissa sketseissä oli sellaista ilmaisuvoimaa, jota ei olisi kuvitellutkaan näkevänsä niissä ujoissa pikkutytöissä, jotka olivat pakkautuneet esikoulun tiloihin talvella 2008. Oman lisänsä toi myös uusimman jäsenen, kokeneen Paula Frimanin liittyminen Aseman Lasten vahvuuteen tuona kyseisenä syksynä.Ryhmän toiminta sai kaivattua ravistelua, kun se keväällä 2011 päätti monipuolistaa taiteenlajivalikoimaansa. TV-sarja Putouksen inspiroimana annettiin lähtölaukaus uudelle projektille, johon kuului paitsi normaalin sketsiteatterin jatkaminen, myös videolle kuvattavia tv-parodioita. Näitä olivat elokuvatraileri, ajankohtaisohjelma ja
uutisjuttu.
Vaikka näiden videotuotosten tekeminen saattoi tuntua edellisvuoden huiman teatterikokemuksen jälkeen pienimuotoisemmalta touhulta, osoittautui se varsin antoisaksi kokemukseksi. Erityisesti kauhuelokuvatraileriparodia "Silmäniskumurhaaja" (ks. video YouTubesta) onnistui niin hyvin, että seuraavaksi projektiksi päätettiin jo varhain ottaa pitkän elokuvan tuoma haaste. Myös montypythonmaisesti asioita nurinkurisesti kääntävä "City-mummot" (ks. YouTube) -uutisjuttu osoittautui varsin hauskaksi. Ajankohtaisella aiheella pilaillut asiaohjelma "Rane-rasisti" taas kärsi pilailun kohteensa unohdettavuudesta (Nuotan taannoinen "Älä alistu!" -video) ja jäi lopulta editointipöydälle lojumaan.
Nämä projektit tarjosivat oivan pohjan seuraavalle suurprojektille, jonka suunnittelu aloitettiin jo hyvissä ajoin kesällä 2011. Idea sille syntyi allekirjoittaneen päässä junamatkalla Rovaniemeltä Ouluun eräänä paahtavan kuumana heinäkuun iltana: kauhuelokuva lapsuuden suurimmasta pelosta, Muumilaakson tarinoiden hyytävästä Möröstä oli omaperäisyydessään jopa liian hyvältä tuntuva ajatus. Kun saattoi luottaa siihen, että koko kuusihenkinen kööri on valmis jatkamaan ja että jokainen heistä osaa varmasti näytellä osansa, oli toimeen helppo tarttua. Näin voidaan toimia vain erinomaisessa porukassa. Näillä näkymin Mörkö-elokuva tulee olemaan parasta, mitä Aseman Lapset on koskaan tuottanut!
Mitä on siis jäänyt käteen näistä kolmesta pitkästä vuodesta Aseman Lasten peräsimessä? Minulle itselleni on ollut upea kokemus nähdä nuorten näyttelijöiden kasvavan sellaisiksi näyttelijöiksi, joiden tuotoksista saattaa olla ylpeä. Törmään tähän faktaan jatkuvasti katsellessani kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja valmiita tuotoksiamme läpi vain huomatakseni, että niissä on ihan oikeasti jotain todella hienoa. Yhtä kaikki minulle tämä on ollut täysin vastaavanlainen kasvukokemus - eikä pelkästään siksi, että olin aloittaessani lähes yhtä nuori kuin vanhimmat näyttelijät ovat nykyään!Täysin keltanokkana tällaiseen toimeen tarttuminen ei ollut minulle alkujaan mikään helppo juttu ja moni asia olisi voinut mennä pieleen. Se riski minun kuitenkin kannatti ottaa, sillä se on paitsi antanut minulle itseluottamusta alalla, myös selkiyttänyt alavalintaani myös työelämän suhteen. Tuskin olisin keväällä 2011 opettajakoulutukseen hakenut ilman kokemuksiani Aseman Lasten kanssa - saati sitten poistunut soveltuvuuskokeesta täydet pisteet taskussani.
Osan siitä voin laittaa täysin Aseman Lasten ansioksi. Kiitän - ja kumarran.
P.S. Entä mitä jatkossa? Siitä on vaikea sanoa mitään. Kevät vielä mennään samoilla eväillä ja pientä lisäprojektiakin on mietittynä, mutta mitä koittaa kesän 2012 jälkeen, siitä en osaa sanoa. Itselläni ainakin riittää vielä hinkua toimia tämän ryhmän kanssa, mikäli se vain pysyy koossa myös ensi vuonna. Peruskoulun päättyminen osalla näyttelijöistä luultavasti aiheuttaa jonkinlaisia ongelmia. Hienoa toki olisi, jos ryhmä jäisi elämään samaan tapaan kuin jotkut haukiputaalaiset näytelmäryhmät kuten Nurkkanäyttämö - ja pystyisi tulevaisuudessa saamaan samanlaisen kohtelun.
Elmo Rautio
(ohjaaja)
Aseman Lasten tuotokset
2009 - "Kauhujen talo" improvisaationäytelmä
2010 - "Pieniä Ongelmia" komedianäytelmä
2011 - "Video-projekti" tv-parodiat ("Silmäniskumurhaaja", "City-mummot" & "Rane-rasisti")
2011 - "Mörkö" kauhuelokuva
Tulossa
2012 - ??? elokuva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti