Välillä on ihan hyvä myöntää, ettei kaikki mene aina niin kuin elokuvissa.
Ensi-iltaan on aikaa enää kolme viikkoa. Se tarkoittaa, että tämän illan jälkeen meillä on tasan kaksi kuvauskertaa aikaa saada elokuva valmiiksi. Viime viikolla pääsimme niukasti yli elokuvan puolen välin, jonka lisäksi hiukan valmista on myös elokuvan loppupäässä. Tällä kertaa oletimme hyvän tahtimme kantavan. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Ei tämäkään kerta täysin hukkaan mennyt. Saimme valmiiksi yhden kokonaisen kohtauksen ja osia seuraavasta. Ongelma oli vain siinä, ettei siihen käytetty aika oikein korreloi edellisten kertojen kanssa. Viime kerralla saimme reilussa kahdessa tunnissa aikaan enemmän kuin mitä saimme nyt kolmessa. Tehokkuus siis laahasi rajusti jäljessä siitä, mitä se on olisi pitänyt olla.
Tällä kertaa olimme valmistautuneet hiukan huonosti. Osan siitä otan omaan piikkini. Ennen olen suunnitellut kuvattavat kohtaukset selkeästi etukäteen, nyt meni aikaa arpomiseen ja ylimääräiseen hölmöilyyn. Mutta paljon aikaa meni myös pelkästään sen vuoksi, ettei tekemisessä päässyt kunnolla edes alkuun. Keskittymisen puute leimasi koko iltaa. Kenties tuudittauduimme vähän liikaa viime viikon hyvän tahdin aiheuttamaan hyvänolontunteeseen, jolloin tulos oli vähän kuin Kärppien kohtalo eilisessä Ilves-pelissä: kolmen voitetun ottelun jälkeen joukkue otti turpiin sarjan huonoimmalta joukkueelta 4-1.
Kun mukaan lisätään vielä siivoojien yllättävän saapumisen ja kaiken maailman bändireenien oma suosiollinen panoksensa, ovat syyt heikkoon menestykseemme olemassa. Ilman niitä olisimme todennäköisesti saaneet suunnitellut kohtaukset valmiiksi.
Mutta ei tässä enää selittelyt auta! Meidän täytyy ottaa itseämme niskasta kiinni. Olemme velkaa kaikille 69 facebook-fanillemme elokuvan, josta voimme itsekin olla ylpeitä. Meidän on pakko kiihdyttää tahtia ja olla vitkastelematta yhtään enempää.
Ensi kerralla on näytön paikka. Meidän on kutakuinkin pakko saada tarvittavat JA rästiin jääneet kuvaukset valmiiksi ilman selittelyjä. Muu ei enää auta, jos haluamme saada leffan valmiiksi. Mutta se vaatii työtä. Paitsi repliikit, myös tunnetilat ja aito ilmaisullisuus ovat ratkaisevan tärkeitä, kun lähestymme elokuvamme draamallisia käännekohtia. Puiseva pöhöttäminen ei riitä meille, me haluamme laatutavaraa. Ennen muuta tämä tarkoittaa keskittymisen radikaalia lisäystä. Meidän on voitava uppoutua elokuvan maailmaan, jotta pelkonne ja muut suuret tunteenne olisivat uskottavia.
Edelleen pidämme kiinni siitä, että ensi-ilta on 14.12. ja että leffa on silloin juuri niin hyvä kuin olimme ajatelleet. Sen olemme velkaa paitsi faneillemme, myös toisillemme. Jos osa näyttelijöistämme on valmiita luopumaan jopa harrastuksistaan elokuvamme tähden, ei ainakaan minulla ole sydäntä antaa tuumaakaan periksi.
Elmo Rautio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti