Tässä vaiheessa sitä harmittelee, ettei voi aloittaa uudestaan koko projektia.
Tämä tosin ei tarkoita sitä, että elokuvamme olisi ollut tähän mennessä jotenkin huono: se on vain parantunut suurin harppauksin kerta toisensa jälkeen! Tänä iltana kuvasimme kenties parhaat kohtauksemme koko syksynä, mikä saa tietysti hiukan miettimään asioita, kun vain yksi kerta on tämän jälkeen jäljellä.
Viime kertaisen fiaskomme jälkeen ryhmämme saapui kuvauksiin sisuuntuneena ja poikkeuksellisen hyvin valmistautuneena. Tavoitteenamme oli kolmen kohtauksen kuvaaminen, joista eteenkin ensimmäinen oli yksi elokuvan keskeisimmistä. Sen epäonnistuminen olisi todennäköisesti voinut pilata koko leffan. Mutta miten kävikään? Täysin päinvastoin!
Kyseinen kohtaus oli alunalkaenkin suunniteltu haastavaksi. Se vaati huomattavan paljon soveltamista kuvauksen, valaistuksen ja efektien suhteen, mutta ennen muuta sen emotionaalinen merkitys muodosti jo lähtökohtaisesti pienoisen ongelman. Kuten kaikki tätä blogia seuranneet varmaan tietänevätkin, Mörkö-elokuva ei ole mikään kevyt hupikauhuilu. Se käsittelee välillä huomattavan ikäviä teemoja, joiden teho juontaa juurensa siitä, että ne ovat lähtöisin elävästä todellisuudesta.
Sen verran voinen paljastaa, että sellaiset tosielämän kauhut kuin koulukiusaaminen, syrjintä, perheväkivalta, ylivilkas mielikuvitus ja yksinäisyys ovat myös meidän elokuvamme pelottavinta antia. Jos sen päälle saamme yleisön vielä tuntemaan edes jonkinlaista jännityksen tunnetta, olemme onnistuneet tehtävässämme täysin.
Mutta palatakseni itse kuvauksiin, täytyy myöntää, että teimme tänään vallan loistavaa työtä. Paitsi että tärkein kohtauksemme hipoo nyt täydellisyyttä, saimme myös KERRANKIN valmiiksi KAIKEN, mitä oli alunalkaen tarkoituskin. Näin ei ole käynyt vielä kertaakaan koko syksynä. Aivan täyttä kolmea kohtausta emme toki valmiiksi saaneet, mutta pienet viilaukset on helppo jättää ensi kerralle - jolloin todennäköisesti olemme Aseman esikoulun tiloissa vielä ilta kymmeneltä.
Pakkohan se on. Mutta emme valita. Tämä projekti viedään kunnialla loppuun.
Pieni haikeus alkaa kaihertaa mieltä jo nyt. Elokuvan tekeminen on ollut mielen päällä käytännössä aina lähes neljän kuukauden ajan, eikä irroittautuminen välttämättä ole ihan helppoa. Kenties se täyttymyksen tunne tulee vasta, kun on vihdoin nähnyt oman tuotoksensa kokonaisena ja valmiina elokuvana, josta voi rehellisesti olla ylpeä. Sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti