Iltapuhdetta syysiltoihin

Elmo Rautio
___________

Ehtoota.

Kotiuduin juuri rakkaan harrastukseni jääkiekon parista (Kärpät vei Tapparaa 2-1 ja nousi sarjakärkeen!!). Ulkona sataa kaatamalla ja yöksi on luvattu myrskyä. Kuulemma pahinta vuosiin. Hui.

Yliopistolaisena huominen ei tarjoa edes opintojen riemua ja muutenkin kaikki "hyödyllinen ja tärkeä" tekeminen on torpattu ainakin viikoksi eteenpäin. Mitä siis tällaisena tylsänä arki-iltana tekisi? No, tietenkin töitä.

Tai ei nyt varsinaisesti töitä. Tai kyllä sittenkin. Kyseessä on nimittäin Aseman Lasten elokuvaprojektin kaikkein teoreettisin käytännön asia, jolla on kuitenkin juuri se kaikkein suurin merkitys lopullisen tuotoksen kannalta: käsikirjoituksen laatiminen. Ajattelin tässä kirjoituksessa avata vähän tuota prosessia, jota kuvaa kaikkein parhaiten kulunut sanapari luomisen tuska.

Elokuvaprojektissa idean saaminen on kohtuullisen helppoa. Jopa moni sellainen, joka ei ole koskaan ajatellutkaan elokuvakäsikirjoituksen laatimista, on saattanut keksiä aivan loistavia ideoita potenttiaalisille mestariteoksille. Miksi MM95:sta ei tehdä elokuvaa? Tai Pentti Linkolasta? Tai tilanteesta, jossa tyttö rakastuu ystävänsä identtiseen kaksoisveljeen? On hienoa, että valtaosalla ihmisistä on tämän verran luovuutta. Luovuuden muuttaminen konkreettiseksi tuotokseksi kysyy kuitenkin sisua, johon harvemmalla riittää rahkeita.

Käsikirjoittajat jäävät usein ohjaajien varjoon elokuvatuotannossa, mutta rohkenen väittää, että juuri heillä on kaikkein olennaisin rooli koko projektin onnistumisen kannalta. Hyvää käsikirjoitusta on vaikea pilata, mutta paskasta plarista on pirun vaikea vääntää jotain, mitä edes parhaalla tahdolla voi kehua hyväksi. Ja mitä paineita se minulle asettaakaan! Voi voi...

Käsikirjoittaja ei ole Jumala, joka luo tyhjästä jotain joka toimii välittömästi. Ennemminkin käsikirjoittaja on (ainakin tällaisessa amatööriprojektissa) arkkitehti, rakennusmies ja tuotantopäällikkö yhtä aikaa - ja mikäli toimii myös ohjaajana, sisustussuunnittelija samaan syssyyn. Siinä sitä urakkaa riittääkin!

Käsikirjoittajan on otettava ideat ja muutettava ne konkreettisiksi, jäsennellyiksi ajatuksiksi, joita kenen tahansa pitää kyetä tulkitsemaan ja ymmärtämään. Lisäksi käsikirjoittajan on otettava huomioon kaikki mahdolliset olemassaolevat tosi seikat aina näyttelijöiden luonteesta käytettävissä oleviin aineistoihin asti. Ja kuitenkin päähuomio pitäisi olla tarinassa, jonka pitäisi olla ymmärrettävä, tehokas ja pyrkiä herättämään jonkinlaisia reaktioita. Samalla ohjaajapuoli tässä Jekyl/Hyde-keitoksessa miettii päätä pahkaa tarinan visuaalista esitystä.

Kadehdin tosissani niitä Hollywoodin tähtikäsikirjoittajia, joiden ei tarvitse muuta kuin suoltaa sielujensa syvimmät kulmat paperille ja joku muu toteuttaa ne hänen puolestaan. Olisi mahtavaa, jos budjetti olisi mittaamaton ja kaikenlainen käytännön toteuttamienn olisi jonkun muun päänsärky. Vaan kun ei ole. Valitettavasti haluan toteuttaa tämän idean ihan itse ja juuri tässä kyseisessä tilanteessa. Sillä periaatteella rohkenen väittää, että tässä on kyse taiteesta sen kaikkein perimmäisessä merkityksessä: ihmisen vilpittömästä halusta vapaaehtoisesti ja omaehtoisesti viihdyttää itseään ja toisiaan. Ja juuri se on mielestäni tämän vetämäni ryhmän kaikkein paras puoli.


***

Elmo Rautio on 20-vuotias haukiputaalaissyntyinen historianopiskelija, teatteri- ja kulttuuriharrastaja. Intohimoisena lätkäfanina ja yhteiskunnallisena keskustelijana tunnettu elämäntapateatterilainen ja kolmen Laudaturin ylioppilas on toiminut Aseman Lasten ohjaajana aina vuodesta 2008 saakka. Hän on työskennellyt ohjaajana myös Kiiminkijoen opiston tehtävissä. Näyttelijänä hän on tullut tunnetuksi Haukiputaan Nurkkanäyttämön jäsenenä ja tähdittänyt muun muassa näytelmiä "Decamerone", "Terveydeksi" ja Sofi Oksasen kirjaan perustuvaa tragediaa "Puhdistus". Elokuvapuolella hänen ansionsa painottuvat elokuva-arvioiden kirjoittamiseen, joita hänelle on ehtinyt kertyä kolmisen sataa.